Elina Laajala

LIFE COACH

"Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin,  kun loimme ne."
-Albert Einstein

Elina Laajala

LIFE COACH

"Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin,  kun loimme ne."
-Albert Einstein

Olen Elina Laajala ja haluan auttaa sinua. Kehitin koulutusteni ja kokemusteni pohjalta palvelun, E- Valmennuksen. Se pitää sisällään ripauksen myyntiä ja markkinointia, hyppysellisen vanhustyötä ja validaatiota, lorauksen shindoa ja yinjoogaa sekä roppakaupalla life coachingia.

Miltä kuulostaa? Muuttua isosti tai pienesti. Elää sopivan itsekkäästi. Löytää syke parisuhteeseen. Pysähtyä itsesi äärelle. Huomata kallisarvoiset hetkesi. Rauhoittua ja rentoutua. Ottaa ilo irti eläkepäivistä.

Kotoa poislentäneet lapseni, toisella paikkakunnalla asuva mieheni, seniori-ikäiset vanhempani ja bichon frisé-koira sekä innosta puhkuva espanjanvesikoira - siinä minun elämänmakuinen lähipiirini. Nautin kohtaamisista, mutta sosiaalisuuden lisäksi tarvitsen paljon hitautta ja yksinoleilua. Luontoretkiä, luovuutta, kirjoittamista ja lukemista. Näille elämäni eliksiireille olen opetellut antamaan aikaa.

Haaveilen punaisesta tuvasta ja perunamaasta. Ikkunoistani siintää järvi jossa uin ympäri vuoden sekä metsä mistä poimin marjat ja sienet. Kun ummistan silmäni, olen siellä jo nyt.

YKSILÖN E-VALMENNUS

Valmennukseni on ratkaisukeskeistä ja käytän apuna kognitiivista käyttäytymisteoriaa. Kun muutat ajatuksesi tunnetta kohtaan, muuttuu myös toimintatapasi - ja samalla elämäsi jos niin haluat.

Tällä hetkellä voit olla uuden elämänvaiheen edessä kun lähestyt eläkeikää. Kenties kamppailet epätyydyttävän työn tai parisuhteen kanssa. Oletko jumissa ja tuntuu että mikään ei suju eikä mikään tunnu miltään? Oli elämäntilanteesi mikä tahansa, valmennus sopii sinulle.

79e / tunti (sis. alv 24%)
4x paketti 237e (sis. alv 24%)

RYHMÄN E-VALMENNUS

Ryhmävalmennukset sopivat vaikkapa työyhteisöille, yhdistyksille tai kaveriporukoille. Varmasti mieleenpainuva kokemus esimerkiksi tyhy-päivässä, polttareissa tai läksiäisissä.

Aihe mietitään aina tarpeittenne mukaan. Esimerkkejä valmiista paketeista: "Hyvä ja syvä uni",  missä käyn läpi uneen vaikuttavia asioita ja annan käytännön vinkkejä sen syventämiseen. "Se kolmas elämä", missä evästetään eläkkeelle lähtijää valmennuksellisin keinoin. "Sopivasti itsekäs", missä oivalletaan mitä on sisältä ohjautuvuus ja omat rajat. "Rentona olen vahva", missä shindoillaan ja yinjoogaillaan.

199e / tunti (sis. alv 24%)

SISÄLLÖNTUOTANTO

Kirjoittaminen on intohimoni. Haluan lohkaista siitä palasen sinunkin avuksesi. Tarvitseeko yrityksesi apua somettamiseen? Kirjoitan Facebook- tai Instagram-tekstit virheettömällä suomen kielellä sinulle sopivalla tyylillä.

4 päivitystä 79 euroa + alv 24%
tai erikseen sovittava vuosiveloitus.

Haluatko napakkaa tekstiä kotisivuillesi? Maalaillaanko tuotteestasi tai palvelustasi niin houkutteleva että kaikki haluavat ostaa sen? Sohaistaanko yhdessä muurahaispesään? Kiinnostaako artikkeli vaikkapa vanhustyöhön liittyen?  Olisiko kolumni elämänmuutoksesta houkutteleva?

79 euroa/tunti + alv 24%.

Kun oli sovittu hetki etävalmennukselle, sain luvan pysähtyä. Lyhyt läsnäoloharjoitus johti itseni äärelle, samoin kuin avoimet kysymykset ja harjoitukset. Elina johdatti minua lempeästi eteenpäin. Minusta itsestäni löytyivät vastaukset. Huomasin kuinka valmennusten väliajoilla alitajuntani teki työtään. Sieltä nousi esiin asioita, jotka auttoivat minua hyväksymään itseni ihan uudella tavalla.

Anna, 54 vuotta

Elämä on ikuinen koulu

27.7.2022

(Julkaistu aikaisemmin blogissani Developer of elderly care 8.10. 2020 kun työskentelin vielä sote-alalla) Miten onnistuukin joku laukaisemaan juuri ne sanat, mitkä johtavat eteenpäin tai saavat ymmärtämään oman jämähtäneisyyden? Esimerkiksi tällä […]

Lue lisää

Moni kotihoidon vanhusasiakas on elämästään kiitollinen

25.7.2022

(Julkaistu aikaisemmin blogissani Developer of elderly care 4.6.2020 kun työskentelin vielä sote-alalla) Edellisessä kirjoituksessani ”Onnellisen elämän lista” yhdeksi onnellisuutta lisäävistä asioista nousi kiitollisuus. Voi kuinka kiitollisia ovatkaan suurin osa meidänkin vanhusasiakkaistamme. […]

Lue lisää

Tältäkö näyttää onnellisen elämän lista?

23.7.2022

(Julkaistu aikaisemmin blogissani Developer of elderly care 1.6.2020. Se tuntuu edelleen ajankohtaiselta ja tuoreeltakin, joten julkaisen sen nyt täälläkin. Kursivoidut kohdat ovat omia pohdintojani. Yllättävän vähän ovat muutuneet parissa vuodessa […]

Lue lisää